Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Härmä kaatui selkein lukemin


Salpausselän Reipas oli lauantaina Hämeenlinnassa hiomassa kuvioita kuntoon kautta ajatellen. Vastassa oli Kolmosen Härmä Hämeenlinnasta. Reipas oli ottelun alusta saakka niskan päällä ja maalipaikkoja aukesi niin Tomppa Skinnarille kuin Dimi Kovalenkollekin. Kummankaan sihti ei ollut ihan kohdillaan vaikka tulosta syntyikin Skinnarin toimesta. 1. jaksolla lahtelaisista esillä oli eniten Kimmo Rosberg (kuvassa), joka tarjoili näppäriä passeja vapauttaen kerta toisensa jälkeen miehiä maalintekoon. Paikkoja lahtelaisilla oli useampaankin maaliin, mutta huolimattomuus rokotti tehoja. Syöttötyöskentelyä leimasi hätäisyys ja huolimattomuus, mikä laski pelin tasoa 1. jaksolla. Toisella jaksolla Reipas vaihtoi kentälle mm. Jusu Talsin ja Juho Laurenin. Varsinkin Lauren aloitti heti pirteästi ja oli jatkuvasti irti laidallaan. Lauren onnistui maalinteossa toisella jaksolla kahdesti ja olisi ansainnut rankkarin läpiajostaan. Mies rapattiin nurin maalintekotilanteessa, mutta tuomarin pillissä oli senverran karstaa ettei se soinut kunnolla. Tomppa Skinnarin lanaamisesta rankkarialueella sensijaan pilli soi ja Kimmo Rosberg viimeisteli kylmähermoisesti. Härmä onnistui maalinteossa kertaalleen, sillä merkkausvirheen ansiosta kaverilla oli helppo työ skoorata. Loppulukemat 1-4 Hiipivälle Tiikerille kuvastavat kenttätapahtumia. Molemmilla oli paikkansa lisämaaleihin, mutta näin tällä kertaa. Reippaalta onnistui kentällä ollessaan Lauren, Rosberg ja Skinnari. Seuraavan kerran Hiipivä Tiikeri vetää pelirensselit niskaan pääsiäislauantaina Järvenpäässä Suomen cupin ottelussa. Poissa varmuudella loukkaantuneet Redman, Annola, Lindholm, Sandberg sekä Hauhia. Jokerikorttina mukaan saattaa tulla Camilo Braz Maltalta, joka on trimmannut kroppaa huippukuntoon oman ohjelman voimin.


Julkaistu 06.04.2009
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 129    Toteutus: klikkaa.fi