Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

3-1 voitto A-junnuista


Lauantaina 23.2. SalReippaan ryhmää vastaan asettui Mukkulan tekonurmella hyvin liikkunut FC Reippaan A-junnut. Vaihtomiehiä oli SalReippaalla ainoastaan 3 miestä, mikä ei luvannut ottelulle hyvää, sillä vastustajan tennarin tiedettiin nousevan kevyemmin. Sekavasti alkaneen ottelun ensimmäisen maalin iski Aki Silppuri Malinen siirtäen SalReippaan 1-0 johtoon. Lukuisat harhasyötöt leimasivat kuitenkin 1. puoliaikaa, mikä johtui osittain huonosta liikkeestä ja osittain huolimattomuudesta. Misa Sandberg liikkui yllättävän ketterästi kissamaisin liikkein 20 kiloa kevyempiä hyökkääjiä vastaan. Ilman Misan paria viime hetken liukua olisi omissa soinut. Tauolle siirryttiin 1-0 johdossa, koska junnut eivät kyenneet maalintekoon hyvistäkään paikoista. Juho Illi otti koppeja ja loput tilanteet liukkaat hyökkääjät tyrivät. Toiselle puoliajalle vaihdettiin kentälle Tase Nieminen, Kimmo Rosberg ja Dimi Kovalenko tuomaan lisää liikettä. Syöttötarkkuus hiukan parani, mutta edelleen luvaton määrä palloja annettiin kaverille ilmaiseksi. Junnut tasoittivatkin pelin lukemiksi 1-1 SalReippaan merkkausvirheestä. Hiukan sen perään junnut antoivat ilmaisen lahjan Juha Iikkaselle, joka ei erehtynyt varmasta paikasta ja maalasi. Sanovat sitä taitoa joissain piireissä kokemukseksi. Iikkanen oli muutenkin pirteällä pelipäällä ja aiheutti päänvaivaa vastustajan laitapakeille. 3-1 maalin viimeisteli Silppuri Malinen hienosta Tase Niemisen syötöstä. Pirteästi esiintyneet Malinen ja Iikkanen ilahduttivat manakeriosastoa erityisesti sekä tunnin jaksanut Misa Sandberg. Liikkeessä hävittiin, mutta tekopaikat käytettiin paremmin hyväksi kuin vastustaja.


Julkaistu 23.02.2008
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 134    Toteutus: klikkaa.fi