Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Kallis voitto Vantaalta


Salpausselän Reipas sai vierasvoiton lukemin 0-3 Korson Palloseurasta Vantaan Havukosken hyväkuntoiselta nurmelta. Reippaalle voitto kävi kuitenkin kalliiksi, sillä loppukauden sivussa on ensimmäisen pelinsä vasta pelannut Lasse Lagerblom. Lassen etureiteen tuli repeämä, mikä pitää miehen sivussa 4-6 viikkoa. Puolikuntoisena ja jumiutuneella selällä pelannut toppari Jussi Hauhia saattaa olla myös sivussa maanantain kamppailusta Petoja vastaan. Reipas hallitsi 1. puoliaikaa ja laidoillaan näkyvästi pelanneet Dimi Kovalenko ja Tiki Iikkanen aiheuttivat päänvaivaa kotijoukkueen puolustukselle tämän tästä. Myös uusvanha tuttu Jari Korkkanen pääsi muutaman maalintekopaikkaan, mutta vielä hiukan arkuus vaivasi paikoissa. Reipas siirtyi 1. jakson lopussa 0-1 johtoon, kun Jussi Hauhia tälläsi vaparista noin 30 metristä pallon tolppaan ja Dimi Kovalenko laittoi pallon reboundista maalin kattoon. Toinen jakso oli lahtelaisilta heikkoa palloilua. Syötöt karkailivat tuon tuosta ja liike alkoi hiipua. Omasta pelaamisesta ei tullut mitään ja KOPSE painosti vahvasti. Lahtelaisten maalilla Jakke Suhonen pelasi todella varmasti ja pelasti torjunnoillaan lahtelaisille vierasvoiton. KOPSE ei paikoistaan maalia saanut ja Reipas sai vaihtelevasti viheltäneeltä erotuomarikolmikolta lopuksi pilkun pienen mietintätauon jälkeen ja Hauhia katkaisi KOPSEn rypistelyn. Kimmo Rosberg niittasi loppunumerot 3-0 pari minuuttia ennen loppua lahtelaisten 4-1 ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Lahtelaisten parhaat olivat Jakke Suhonen, Joppe Survonen, Kimmo Rosberg ja varauksella Dimi Kovalenko. Varauksella siksi, että palloa voi lainata myös pelikavereille tarpeen niin vaatiessa. -Meiltä taas kerran ajoittain hyvää peliä ja sitten taas kadotettiin hyvä ote. Olimme todella huonoja toisella jaksolla, jolloin Jakke Suhonen piti meidät pystyssä. Lukemat mairittelevat meitä. Olisiko ollut vähän pelituntuman puutetta, aprikoi valmentaja Rönkkö. -Tästä on kuitenkin hyvä suunnata katseet kohti maanantain paikallispeliä, jossa pyritään hyökkäävään ja pelaavaan esitykseen, päättää Rönkkö. Reipas kohtaa maanantaina 3.8. Jalkarannassa kello 19.30 Orimattilan Pedot. Tervetuloa kannustamaan !


Julkaistu 31.07.2009
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 127    Toteutus: klikkaa.fi