Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Turistireissu Tampereelle


Salpausselän Reipas kävi ottamassa selkäänsä Tampereella sikäläisestä Ilveksestä sählylukemin 5-1. Kokeiluluonteisilla rostereilla pelanneet joukkueet omasivat selkeän tasoeron. Lahtelaiset aloittivat ottelun pirteästi ja siirtyivät heti alussa 0-1 johtoon Jussi Hauhian vaparilla, joka livahti helposti kotijoukkueen maaliin. Ilves ei kuitenkaan hätkähtänyt vaan tasasi puntit pilkusta, minkä aiheutti Juho Mäkelän käsivirhe. Reipas kykeni pelaamaan palloa omille ja vastaamaan Ilveksen liikkeeseen noin puolisen tuntia, jonka jälkeen tamperelaiset iskivät Reippaan virheistä kahdesti lyhyen ajan sisään. Ottelu oli puoliajalla 3-1 ja peli oli käytännössä ratkennut siihen. Lahtelaiset vaihtoivat toiselle jaksolle tuoreita miehiä, mutta meno ei ollut sen liukkaampaa vaan Ilves oli edellä koko ajan. Ennenkaikkea liikkeessä ja syöttötarkkuudessa oli suuri ero. Reippaalle sattui lukuisia heppoisia syöttöhasseja sekä merkkausvirheitä, joiden ansiosta Ilves takoi helposti loppulukemiksi 5-1. Raskaalla jalalla on vaikea hakeutua vapaaksi tai kesyttää palloa pomppivalla alustalla. Reippaan valopilkut olivat vähissä sunnuntaina. Esko Peltonen tappeli kärjessä fyysisellä olemuksellaan miehekkäästi ja Juha Iikkanen oli muutaman kerran liukas laidallaan. Myös huoltaja Puuha Finnström avasi uransa lupaavasti SalReippaassa. Positiivista oli huomata myös se, että nyt on hyvä aika kääriä hihat Hiipivän Tiikerin leirissä ja alkaa kohentamaan ontuvaa fysiikkaa, jotta jalka nousee kevyemmin tosipeleissä kesällä. Jalkapallo on juoksupeli, jossa taito lopulta ratkaisee. Reipas ottelee seuraavaksi tammikuun lopussa JäPSiä vastaan Mukkulassa.


Julkaistu 10.01.2010
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 256    Toteutus: klikkaa.fi