Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Tahmealla pelillä voitto lukemin 2-0


Salpausselän Reipas nappasi rutiinivoiton kohtuullisen 1. jakson ansiosta Kuusysin A-nuoria vastaan. Mukkulan tekonurmella pelatussa ottelussa Reipas vei 1. jaksoa ajoittain selkeästi ja kykeni luomaan tekopaikkoja useampaankin maaliin. Erityisesti Jusu Talsin antamat kulmapotkut olivat vaarallisia. Niistä ei kuitenkaan palloa maaliin saatu vaikka hyvistä paikoista näin olisi pitänyt tehdä. Reippaan molemmat maalit teki Reippaan A-nuorista rinkiin tullut Tony Saastamoinen. Hiipivän Tiikerin syöttöpeli oli 1. jaksolla jollain lailla toimivaa ja muutamaan otteeseen pallo liikkuikin näppärästi. Kuusysin paras tilanne oli rangaistuspotku, jonka veskari Ville Mäkelä kuitenkin hienosti torjui. Reipas johti puoliajalla jokseenkin ansaitusti lukemin 2-0. Toinen jakso olikin viiruilta jalkapallon irvikuva, sillä kolmen syötön omille saaminen oli Reippaalta mahdottomuus. Perusasiat olivat hakusessa, jolloin hyökkäyspelin rakentelu ontui voimakkaasti. Junnut rakensivat vaarallisia paikkoja Reippaan antaessa siihen siimaa. Ville Mäkelä onnistui kuitenkin pitämään maalinsa puhtaana. Toki Reippaallakin oli muutama tilanteensa, mutta muun muassa Opa Naukkarisen tolppaa lähemmäs Reipas ei päässyt. Reippaalla oli takanaan raskas treeniviikko testeineen, mikä ilmeisesti tuntui pohkeissa toisella jaksolla. Myös puolen tusinan runkomiehen puuttuminen näkyi Reippaan pelaamisessa, mutta sekään ei käy tekosyystä. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kohti kovempia koitoksia ja kunnon kohottamista kohden kauden starttia. Seuraavaksi Reipas kohtaa monta pykälää kovemman vastuksen, sillä vastaan juoksee nousijasuosikkeihin lukeutuva JäPS Järvenpäästä lauantaina 30.1 Mukkulassa kello 18.30. Tervetuloa !


Julkaistu 16.01.2010
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 245    Toteutus: klikkaa.fi