Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Akatemialle tappio


Hiipivän Tiikerin Akatemia aloitti kautensa historiansa ensimmäisellä ottelulla Lahen Poikia vastaan Mukkulassa. Vitosen nousijakandidaatteihin lukeutuva Lahen Pojat oli läpi ottelun niskan päällä lähinnä halliten paremmalla liikkeellään tapahtumia. 1. jaksolla parhaat Reippaan paikat siunaantuivat Tase Niemiselle, joka ei läpiajosta saanut palloa reppuun. Lahen pojat rankaisi Reippaan löysästä puolustuspelaamisesta ja vei tasaisen 1. jakson 1-0. Toinen jakso oli selkeämpää Poikien hallintaa, sillä Reippaalla oli kentällä useampia debytantteja, joiden yhteispeli ei ollut loksahtanut vielä uomiinsa. Maalillaan Akatemian Burger Haaraoja esitti hyviä otteita ja piti lukemat tasaisena. Lahen Pojat pääsi lopussa tekemään lukemiksi 2-0, mitkä olivat ansaitut. Reipas ei saanut 2. jaksolla kuin maksimissaan 3 syöttöä peräkkäin omille, mikä hankaloittaa hyökkäysten rakentelua. Lisää treeniä Akatemian lupaukset siis vielä tarvitsevat. Tilanne ei kuitenkaan näytä suinkaan huonolta, sillä kokoonpanosta oli Akatemialta sivussa vielä tukku osaavia nimimiehiä. Heidän panoksensa nostaa varmasti Akatemian pelin tasoa siten, että kesällä ollaan mukana nousukahinoissa.


Julkaistu 04.02.2010
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 135    Toteutus: klikkaa.fi