Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Cup startti ja CS ottelu viikonloppuna


Salpausselän Reipas pääsee urakoimaan pallon perässä viikonloppuna kahden ottelun verran. Suomen Cupin 1. kierroksen ottelussa FC Bärcelona asettuu vastaan Mukkulassa sunnuntaina kello 12. Kutosessa pelaava pääkaupunkilaisryhmä on lahtelaisille tuntematon vastus entuudestaan. Kauden ensimmäinen virallinen ottelu on vakavasti otettava tapahtuma ja ajaakin selkeästi lauantaisen City Stars ottelun ohi seuran arvoasteikossa. Reippaalta uupuu viikonlopun koitoksista ainakin Finlandia hiihtäjät Mopo Motturi sekä Tomppa Skinnari. Jakke Suhonen pitää tupareitaan, joten hänkään ei ole käytettävissä. Esa Riikonen on myöskin estynyt osallistumaan otteluihin. Reipas pyrkii saamaan lauantaina riittävän määrän miehiä City otteluun, jotta paukkuja jää varastoon sunnuntain Cup koitokseen. Akatemiaan siirtynyt Tase Nieminen on edustuskelpoinen Cupin ottelussa, joten hänet tultaneen näkemään mukana ryhmässä. Reippaan tavoitteena on edetä Cupissa pidemmälle kuin viime kaudella, jossa homma tyssäsi jo 3. kierroksella pettymykseen.


Julkaistu 26.02.2010
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 303    Toteutus: klikkaa.fi