Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Akatemia piristyi 2. jaksolla


SalReippaan Akatemia kohtasi toisessa harjoitusottelussaan lahtelaisen Starsin, joka putosi viime kauden päätteeksi Kolmosesta pykälää alemmaksi Neloseen. Ottelun 1. jaksolla Stars olikin selkeästi kevyemmällä jalalla liikkeellä ja kykeni pallonhallintaan sekä laadukkaampaan pelinrakenteluun. Akatemia ei saanut syöttöjä omilleen johtuen pitkälti vastustajaa heikommasta liikkeestä. Stars iski ansaitusti puoliaikajohdoksi 2-0. Molemmat maalit syntyivät Reippaan virheistä, joista toisen Stars teki Ode Rönkön aiheuttamasta rankkarista. Rönkkö lanasi vastustajan nurin, kun pallo oli aikansa pyörinyt kuudentoista sisällä flipperinä. -Omaan piikkiin voi ottaa ihan täysin sen maalin. Riittävän kauan se pallo siinä alueella pomppi, joten ajattelin pistää leikin kerralla poikki, tuumasi omaan peliin muutoinkin pettynyt mies lakonisesti. Reipas teki puoliajalla vastustajan tavoin vaihtoja ja se piristikin peliä selvästi. Tomppa Huttunen sai keskialueella syöttöjä jopa omille, mikä helpotti pelinrakentelua. Hyökkäyspäässä Tase Nieminen ja Tomppa Skinnari olivat lähimpänä maalintekoa vailla tulosta kuitenkin. Reippaalta onnistui 2. jaksolla lisäksi laidallaan Jari Lahtinen. -Ei tässä tarvitse esitystään hävetä, sillä vastassa oli Nelosen tasolle hyvä porukka, mietiskeli penkiltä peliä seurannut Haaraoja. Reippaan pelissä eivät vielä pelipaikat ja palikat muutenkaan ole vielä kohdillaan. Osa pelaajista pelaa itselleen vierailla pelipaikoilla ja oppiminen ison kentän peliin ja kavereihin vie luonnollisesti oman aikansa. Akatemia kohtaa seuraavaksi Vitosen nousijasuosikkeihin lukeutuvan Lahen Pojat.


Julkaistu 09.03.2010
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 255    Toteutus: klikkaa.fi