Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Akatemian kuparinen rikkomatta


Salreipas Akatemia kohtasi toistamiseen harjoitus ottelussa Uudenmaan piirin 5 divariin valmistautuvan JS Lahden Pojat. Edellinen kohtaamiinen oli päättynyt alkutalvesta 0 - 2 vesijärven sinisten hyväksi joten nyt oli Akatemialla revanssin paikka. Myös maalitilin avaaminen oli tavoitteena. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun kovin niukilla nipuilla, sillä ennen pelin alkua Akatemialla oli kasassa 11 + 2 maalivahtia. Siinä joutui Akatemia Manageri Haaraojakin vetämään tutun kymppi paidan päälle ja kirmaamaan kärkeen avaukseen. Tosin ei vierailijoillakaan näyttänyt 14 ukkoa enempää rosterista tänään löytyvän. Liekö Raksamssut verottanut molempia porukoita? Väärälle kentälle eksynyt muutama pelaaja tosin helpotti puoliajalla akatemia joukkuetta. Edustuksen porukasta pelituntumaa hakivat Joonas Prami, Toni Flyktman sekä Masa jonka sukunimeä en muista. Pelin alku oli hienoista tunnustelua molemmlta joukkueilta, Lahdenpojat hallitsivat selvästi peliä luoden muutaman vaarallisen paikan pitkän tauon jälkeen salreippaassa esiintyneen Kaika Lahtisen maalille. Puolustus kuitenkin selvitti tilanteet hyvin ja vedot tulivatkin melko kaukaa joten Kaikalla ei hirveitä vaikeuksia pallojen vangitsemisessa ollut. Akatemia sai luotua myös muutaman paikan vastustajan maalille. Tase Nieminen oli pari kertaa laidasta puolittain läpi ja pääsi laukomaan, tosin pienistä kulmista kohti Anssi Torikan vartioimaa Lahden poikain maalia. Torikka torjui kuitenkin varmasti. noin 10 minutin kohdalla kulman jälki tilanteesta Joonas Prami pääsi tälläämään 16 metristä Haaraojan yrittäessä tehdä maskia maalivahti Torikalle. Ilmeisesti vielä on töissä jäänajojen välissä varaa mussuttaa berliiniläistä, sillä Torikka sai torjuttua hyvästä maskista huolimatta tämänkin vedon. Ja niinhän siinä sitten käy yleisimmin, kun et itse tee niin kaveri rokottaa sitten. 13 minuutin kohdalla Lahden poikien kulma pomppi kahden Akatemia pakin längistä keskelle ja kaveri kiittä ja tuikkaa verkkoon 0 - 1. Tämä jäi taukotulokseksi. Toiselle puoliajalle vaihdettiin Juha Tuisku Akatemia maalille ja Kaika Lahtinen vaihdettiin kentälle kärkeen lopuksi 25 minuutiksi. Toisella puoliajalla Tase Nieminen oli 3 kertaa yksin läpi mutta vastustajan maalivahti pelasi huikean illan ja sai aina jonkun elimen pallon tielle. Myös oikean laidan junaa Teukka Tuomista kokeiltiin keskustan keskellä ja ajoittan Akateemisten syöttö peli rullasikin hyvin. Lahen Pojat maalasivat vielä kertaalleen 10 minuutiia ennen loppua kun akateemisten puolustus nukahti vastustajan sivurajaheitossa ja ensimmäisen laukauksen hyvin torjunut Tuisku sai kyykkiä palloa verkosta. -Ei auta itku markkinoilla, kolmas peli ja maalisarake vieläkin nolla, ei auttanut vaikka laitoin ite iteni kärkeen. Harmittaa Tasen puolesta nuo hyvät läpiajot joista se kyllä normaalisti viimeistelee hyvällä prosentilla. Peli pyörii jo alhaalla ajoittain hyvin mutta ylhäältä puuttuu semmoinen pienoinen liike. Mukavaa oli nähdä taas esim. Suomelan Toni vasempana pakkina. Joonas Prami oli myös erinomainen topparina Pajarin Ollin kanssa. Lahtisen Jari on näköjään todellinen allround pelaaja, tänään hieno suoritus keskikentän pohjalla. Pelejä nyt vaan pitäisi saada alle porukalle niin ehkäpä se maalikin sieltä joskus tulee mutta kuten sanottu jalkapallo on ensisijaiseti juoksupeli joten liike ratkaisee, päätti Manager Haaraoja syvällisen analyysinsä.


Julkaistu 14.03.2010
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 116    Toteutus: klikkaa.fi