Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Keskiviikkona Cupissa Ilves vastassa


Salpausselän Reipas pääsee haastamaan Kakkosen Tampereen Ilveksen keskiviikkona Suomen Cupin 6. kierroksen kamppailussa, josta voittaja etenee todennäköisesti pikkufinaaliin ja puolivälieriin. Joukkueet kohtasivat talvella Pirkkahallissa, jossa lahtelaiset olivat hyvän alun jälkeen vastaantulijoita. Kotijoukkue kirjasi helpon voiton lukemin 5-1 tammikuussa. Molemmat joukkueet pelasivat melko kokeiluluonteisella ryhmällä, mutta selvää on, että nimivahva Ilves on tämänkin ottelun kiistaton ennakkosuosikki. Ilves on aloittanut kautensa vahvasti ja on Kakkosen lohkonsa kärjen tuntumassa. Edellisestä ottelusta SalPa korjasi kuitenkin täyden pistepotin lukemin 2-0 aiheuttaen Ilvekselle kauden ensimmäisen tappion. Hiipivä Tiikeri pelasi perjantaina kotiottelussa PK-35sta vastaan ja voitti 2-0. Varsinaista hurmosta viirupaidat eivät hyvin pelanneita helsinkiläisiä vastaan saaneet aikaan. Ville Mäkelän hyvät torjunnat pitivät Reippaan maalin puhtaana ja lievä tehottomuus vaivasi hyökkäyspäässä. Reippaalta keskiviikkona saattaa sivussa loukkaantumisen takia olla maalivahti Jakke Suhonen, jonka nivunen on vaivannut. Muuten lahtelaisten loukkaantumistilanne on melko hyvä. Ola Naukkarinen (kuvassa), Jusu Talsi ja Peetu Haukka ovat kuntoutumassa loukkaantumisistaan, mutta eivät ole vielä täydessä iskussa. Reipas on pisimmälle tällä kaudella cupissa edennyt lahtelaisseura, joten saavuhan kannustamaan viirupaitoja keskiviikkona 26.5. kello 19.30 Kisapuiston tekonurmelle. Otteluun on vapaa pääsy ja tarjolla on kahvia sekä pullaa!


Julkaistu 24.05.2010
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 200    Toteutus: klikkaa.fi