Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Ilveksen turkki pölähti


Salpausselän Reipas vieraili Riihimäellä Ilveksen kotiluolassa. Ilves aloitti ottelun lahtelaisia pirteämmin ja oli niskan päällä ensimmäiset kymmenisen minuuttia. Vähitellen lahtelaiset saivat koneet käyntiin ja ote alkoi siirtyä viirupaidoille. Etenkin Juha Iikkanen aiheutti vikkelyydellään päänvaivaa Ilveksen puolustukselle. Iikkanen tehtailikin 1. jaksolla pallon kahdesti Ilveksen maaliin. Toinen maaleista syntyi rangaistuspotkusta. Jussi Hauhian maalivire sai jatkoa, kun hän pukkasi kulmasta Reippaan 3-0 taukojohdon. Tase Nieminen teki paluun ykkösporukan pelaavaan kokoonpanoon Akatemiassa vietetyn alkukauden jälkeen ja onnistui laidallaan mukavasti. Toinen puoliaika oli numerollisesti tasaisempaa peliä, sillä myös Ilves sai maalitilinsä auki yllättäen Reippaan veskarin Jakke Suhosen. Reippaan ottelun hahmo oli ehdottomasti hattutempun viimeistellyt Tiki Iikkanen (kuvassa), joka kuitenkin joutui jättämään kentän pienen tällin takia. Mistään vakavasta loukkaantumisesta toivottavasti ei ole kyse. Joukkueenjohtaja Rito Toivasen veikkaus lopputuloksesta 1-5 osui hyvinkin lähelle. Reippaan viimeistely ontui 2. jaksolla ja lisäosumia eivät lahtelaiset maalipaikoistaan aikaiseksi saaneet, joten pisteet lahteen numeroin 1-4. -Kaveri pelasi ajoittain ihan hyvin ja heillä oli muutamia näppäriä kavereita, mutta kyllä parempi joukkue sai pinnat matkaansa, kommentoi valmentaja Viljanen ottelua. Joukkueenjohtaja Riton mukaan Reippaalta pelipäällä olivat Tikin lisäksi Jussi Hauhia, Tomppa Skinnari ja Joppe Survonen. Reipas jatkaa sarjapelejään reilun viikon päästä perjantaina 11.6 kello 19.30 kotiottelulla Korson Palloseuraa vastaan Mukkulan nurmella kello 19.30. Tervetuloa huutamaan viirupaidat taisteluun voitosta!


Julkaistu 02.06.2010
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 458    Toteutus: klikkaa.fi