Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Reipas otti askelen parempaan


Salpausselän Reipas vieraili Myllypuron samettiselle nurmella PK-35n vieraana Helsingissä. Reippaan syyskierroksen ottelut eivät ole kulkeneet odotetulla tavalla, mutta nyt nähtiin ajoittain vanhaa viirupaitapeliä. Ensimmäisellä jaksolla Reippaan peliä tosin yhä leimasi liiallinen hätäily, pallonmenetykset ja huono merkkauspeli, josta isäntäjoukkue ei kuitenkaan päässyt rankaisemaan. Reippaan hyökkäyspeli rullasi parhaiten kolmikon Iikkanen-Bister-Braz toimesta. Reippaan parhaat tilanteet rakentuivat oikealta laidalta ja maalin edessä Mankeli Braz oli rouhimassa palloja sisään. Reippaan 0-1 johtomaali syntyikin juuri Cami Brazin jalasta. Myös 0-2 johtomaaliin esityö tehtiin oikealta. Esko Peltonen pelasi topparin ulos keskityspallosta ja Jussi Hauhia viimeisteli viileästi maalin edestä. Taukojohto lahtelaisille oli ansaittu, sillä paremmalla tuurilla myös Juha Iikkanen olisi saanut pallon maaliin paikoistaan. Toinen jakso oli selkeämmin lahtelaishallintaa, sillä neppailuun ja tsippailuun keskittynyt isäntäjoukkue alkoi väsyä pelin edetessä. Reipas kykeni luomaan tilanteita nyt myös vasemman laidan kautta, jossa ensin Juha Iikkanen ja sen jälkeen Carlos Braz pääsivät hätyyttelemään kotijoukkueen maalia. Lukuisista kulmapotkuista ja hyvistä tilanteista huolimatta Reipas teki Jussi Hauhian toimesta ainoastaan yhden maalin. Lukemat 0-3 kuitenkin tyydyttivät valmentaja Aapo Viljasta, sillä peli oli selkeää kehitystä TuPS peliin. Nyt Reippaalla on reilu viikko aikaa parannella kolhujaan ja saada jalkoihin lisää tarvittavaa virtaa treeneistä, jotta syyskierroksen pelit toisivat kaudelle positiivisen lopputuloksen. Reippaan vahvimmat eilen Joppe Survonen (kuvassa), Camilo Braz ja ajoittain itsekäskin Juha Iikkanen.


Julkaistu 18.08.2010
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 106    Toteutus: klikkaa.fi