Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Mankeli Braz kommentoi voittoa


Suomen Cupin www -sivuilta löytyvä haastattelu myös ohessa. SalReippaassa voitto otettiin luonnollisesti iloisesti vastaan. - Kokonaisuutena tämä oli hieno turnaus meiltä, ja varsinkin tänään pelasimme todella hyvin, Reippaan Americo Braz kertoi. - Ilves on pelannut hyvän kauden ja lähdimme otteluun ilman muuta altavastaajana. Reipas siirtyi 1-0-johtoon, kun ottelua oli pelattu vasta 20 minuuttia. - Onnistuimme pelaamaan omilla vahvuuksillamme ja ennen kaikkea hyödynsimme hyvin maalipaikkamme. Salpausselän Reipas on nuori seura, ja Brazin mukaan Pikkufinaalin voitto oli joukkueelle loistava saavutus - Olemme nyt kolmatta vuotta mukana Suomen Cupissa, ja meille Cup on tärkeä turnaus. Pistimme ilman muuta kaiken peliin ja sitä kautta pääsimme pidemmälle, kuin olisimme osanneet odottaa. Ilveksen hyökkääjä Miki Sipiläisen mukaan Cup meni kokonaisuutena joukkueelta hyvin, mutta lauantaina joukkue pelasi huonosti. - Tämä oli kova peli, vaikka emme pelanneetkaan parhainta mahdollista peliä. Pelasimme vähän tyhmästi, sillä olimme voittaneet Reippaan jo kerran, mutta näköjään väärässä kohdassa. Sipiläisen mukaan Reipas onnistui 1-0-maalinsa jälkeen puolustamaan hyvin, ja Ilves taas ei onnistunut hyödyntämään omia paikkojaan. - Reipas teki ensimmäisen tärkeän maalin, jonka jälkeen he puolustivat koko joukkueen voimin, ja onnistuivat iskemään vielä toisen vastaiskumaalinkin. Meillä oli monia paikkoja, joista emme saaneet palloa maaliin. Toinen sija on Sipiläisen mukaan hyvä saavutus, vaikka voittoa finaalista lähdettiinkin hakemaan. - Henkilökohtaisesti olen voittanut kerran Suomen Cupin, ja olisi ollut kiva saada toinenkin kultainen mitali. Cupin hienoin juttu oli päästä pelaamaan TPSää vastaan


Julkaistu 27.09.2010
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 275    Toteutus: klikkaa.fi