Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Kolmosen lohkojaot ilmestyneet


Uudenmaan piiri on julkaissut Kolmosen lohkojaot. Salpausselän Reipas saa seurakseen muun muassa kovilla satsauksilla nousuun tähtäävän Hyvinkään Palloseuran sekä Kakkosesta pudonneen PK Keski-Uusimaan. Uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia ovat muun muassa FC Puotila sekä kansainvälinen diplomaattien sikermä HDSMondial. Paikalliskamppailussa vastaan asettuu Petojen sijaan ensi kaudella sarjanousija FC Stars. Lohkojen voittajat selviävät jatkokarsintaan, jossa 10 joukkuetta ottaa mittaa toisista ja 5 nousee Kakkoseen kaudeksi 2012. Vielä ei ole selvillä, kuinka tämä karsinta tapahtuu. Varmaa kuitenkin on, että voittamalla kaikki sarjanousu toteutuu. Kauden starttiin on vielä pitkä aika, joten suurempia kohahduksia ei lohkojako Reippaan leirissä aiheuttanut. -Onhan siellä muutamia tuttuja vastustajia, mutta myös ihan tuntemattomia suuruuksia. HyPS on vissiin aika kovalla kohinalla liikkeellä, mietiskeli Pikkufinaalin ratkaissut laitakone Tase Nieminen treenien jälkeen kauden päätösleirillä Tallinnassa. Lohko 3 FC Puotila, FC Viikingit ed2, HDSMondial, HyPS, KOPSE, PK K-U, RIlves, SalReipas, SAPA, Stars, TuPS ja Zenith.


Julkaistu 13.12.2010
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 21    Toteutus: klikkaa.fi