Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

KTP vierailee Lahdessa lauantaina klo 12


Salpausselän Reippaan edustusjoukkue mittaa toistamiseen Kotkan Työväen Palloilijoiden kevätkuntoa tällä kaudella. Vierailija KTP kaatui Ruonalan hallissa helmikuussa lukemin 2-1. Molemmat joukkueet pelasivat varsin kokeilupitoisella miehistöllä kyseisessä ottelussa. Reippaalta on myös lauantaina sivussa nippu pelimiehiä loukkaantumisten takia. Suurhallissa pelattavasta ottelusta on varmuudella pois muun muassa Niko Annola, Joonas Prami, Tomi Skinnari ja Jussi Hauhia. Epävarmojen listalle kuuluvat pirteästi harjoituskaudella pelannut Tase Nieminen, Momar Bah, Kimmo Rosberg, Mopo Motturi ja Niko Finnström. Varmaa sensijaan on, että Kakkoseen noussut perinteikäs KTP tarjoaa repaleiselle lahtelaismiehistölle kovan vastuksen. -Niillä miehillä on pelattava, ketkä käytettävissä ovat. On tietysti harmillista, että tähän asti jokaisesta ottelusta on syyn tai toisen takia poissa tusinan verran ukkoja. Se ei palvele oikealla tavalla kauteen valmistautumista ja hankaloittaa koutsien hommaa, harmitteli seuran puhemies Ode Rönkkö. Toivon mukaan Hiipivän Tiikerin miehet heräävät pikkuhiljaa talviuniltaan, sillä kauden startti lähenee kovaa vauhtia.


Julkaistu 09.03.2011
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 87    Toteutus: klikkaa.fi