Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Energinen Reipas upotti Härmän


Salpausselän Reipas esiintyi energisesti ja taistellen lauantain ottelussaan Hämeenlinnan Härmää vastaan. Tampereen piirin Kolmosen kärkijoukkueisiin lukeutuva Härmä oli pelaava ja laadukas vastustaja. Oman mausteensa peliin toi Kisapuiston liukas ja luminen kenttä, koska surkea lämmitys kentän alla ei jaksa pitää alustaa sulana. Ottelu tarjosi paljon vauhtia ja kaksinkamppailuja sekä tukun erinomaisia ja hukattuja maalipaikkoja. Hiipivä Tiikeri oli ottelussa alusta saakka kuskin paikalla, sillä taistelutahto ja kamppailuhalukkuus oli pitkästä aikaa riittävällä tasolla. Parhaimmillaan Reipas esitti näyttäviä syöttöyhdistelmiä, jotka päättyivät maalintekotilanteeseen. Kärjessä pelannut Dimi Kovalenko viimeisteli Tiki Iikkasen keskityksestä päällä 1-0 taukojohdon. Molemmilla joukkueilla oli tilanteensa lisämaaleihin, mutta lahtelaissilmin katsottuna ainakin Reippaan veskari Jakke Suhonen oli mies paikallaan. Toinen puoliaika alkoi räväkästi, sillä Dimi Kovalenko viimeisteli toistamiseen ja tällä kertaa Tupe Laitinen taisi olla mainion syötön antajana. Reippaan peli rullasi iloisesti ja tilanteita syntyi. Juha Iikkasen hyöriminen ja pyöriminen toi nollakulmasta heitetyllä chipillä 3-0 johdon lahtelaisille. Tämän jälkeen pelistä alkoi puuttua kontrolli ja tilanteet aaltoilivat rivakasti päästä päähän. Härmä pääsi kaventamaan loppulukemiksi 3-1, kun Reipas lahjoitti harhasyötöllä läpiajon vierailleen. Reippaan otteissa positiivista oli energisyys ja aktiivinen liike läpi ottelun. -Meidän pelissä oli paljon hyvää, sillä perusasiat, kuten liike ja halu voittaa kaksinkamppailut olivat riittäviä. Juuri niitä asioita pyrittiin pelissä hakemaan ja siinä onnistuttiin laajalla rintamalla. Koko porukka pelasi hyvällä asenteella. Kun asenne on tämänkaltainen, voi keskittyä pelillisten puutteiden kehittämiseen, joita aina toki löytyy, niputti valmentajana tuurannut Ode Rönkkö pelin annin. Laajalla rintamalla vahvasti pelanneesta viirupaitaryhmästä voinee nostaa esiin Helsingin osaston Kovalenko, Kuikka ja Iikkanen. Myös puolustuksen toppari Noku Finnström ja laitapakki Espi Riikonen pelasivat tarkasti. SalReipas kohtaa kauden viimeisessä harjoitusottelussaan lohkovastustajansa Riihimäen Palloseuran lauantaina Kisapuistossa 2.4 kello 18.30. Tervetuloa seuraamaan säilyykö Reippaan taisteluilme myös silloin.


Julkaistu 27.03.2011
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 20    Toteutus: klikkaa.fi