Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

HyPS vierailee Mukkulassa lauantaina


Hyvinkään Palloseura matkustaa Salpausselän Reippaan vastustajaksi lauantaina 14.5 kello 18.30 Mukkulaan. Kyseessä on kahden ennakkoon kärkisijoille povatun joukkueen voimain koitos, jotka viime kaudellakin olivat tasaisia vääntöjä. Tahmeasti kautensa aloittanut kokenut ja nimivahva HyPS ei ole vielä päässyt lentoon pelillisesti vaikka joukkue on materiaaliltaam ehdottomasti lohkomme eliittiä. Nimet Peter Sampo ja Jussi Pellikka ovat suomalaisille futisniiloille tuttuja myös ylemmiltä sarjatasoilta. Lisäksi hyvinkääläisten riveissä taiteilee muutamia virolaisvahvistuksia sekä Ykkösen ja Kakkosen kokemusta omaavia kotimaisia kavereita. Farmisopimus FC Hämeenlinnan kanssa takaa lainapelimiehiä myös tältä kaudela Ykkösen ympyröistä. Tiukkaa ja mahdollisesti jopa korkeatasoista Kolmosen kamppailua voitaneen odottaa. Hiipivällä Tiikerillä on ollut päänsärkyä loukkaantumisten kanssa alkukaudesta. Sivussa eri syiden takia on varmuudella mm. Joonas Prami, Iiro Bister, Kujo Kosonen, Vili Väänänen, Cami ja Callu Braz, Mopo Motturi sekä Kimmo Rosberg ja Espi Riikonen. Paluun kokoonpanoon tekevät kippari Sonny Wright (kuvassa) ja Jussi Hauhia. Reippaalla on ollut pelillisesti ongelmia säilyttää tasonsa täydet 90 minuuttia tällä kaudella. Vuoristoratamaiset otteet ovat saaneet valmentaja hivenen Viljasen mietteliääksi -Kyllä meidän on syytä keskittyä oman pelin kehittämiseen ja samalla tiedostaa HyPSin vaarallisuus. Sieltä on tulossa taisteleva ryhmä vastaan ja meidän tulee olla henkisesti valmiita pelaamaan heti alusta saakka täydet minuutit. Tervetuloa kannustamaan SalReipas voitoon la klo 18.30 Mukkulan tekonurmelle !


Julkaistu 12.05.2011
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 32    Toteutus: klikkaa.fi