Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Akatemia jyrää


Salpausselän Reippaan Akatemia matkusti kauden kolmanteen otteluunsa kovasti siipirikkoisena ja muuttuneella kokoonpanolla. Voitokkaan Kerava-ottelun jälkeen työkiireet, flunssa-aalto ja pienet tällit olivat muokanneet joukkueen rosterin varsin erinäköiseksi, mutta se ei tahtia haitannut. Manageri Suviranta sai piiskattua joukkueeseensa aivan toisennäköisen taisteluilmeen, mitä edellisessä pelissä kisapuistossa nähtiin. ”Ottelun ensimmäinen 10 min ja toisen puoliajan loppu olivat kauden parasta peliä. Siinä välissä lataus meni hetkittäin yli ja maltti unohtui. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa paketti on hioutumassa kasaan ja oikeat nuotit löytymässä. Vielä kun se saataisiin jotenkin kestämään täydet 90 min..” tuumaili Suviranta. Akatemian maaleista vastasivat kahdesti osunut Esko Peltonen sekä lukujärjestystä tavaamaan opetteleva Teemu Vuorela. Ottelun muita onnistujia olivat loistavaa kevättä maalin suulla pelaava Kaika Lahtinen, topparina vakuuttavasti esiintynyt Mopo Motturi sekä vahvasti oranssipaidassa debytoinut Jesse Seppänen. Lisäksi ensimmäistä kertaa tällä kaudella mukaan ehtinyt Burger Haaraoja toi kentälle hyvää asennetta ja tekemisen meininkiä, niin kuin mieheltä odotettiin ja toivottiinkin. Joukkue jatkaa esityksiin nähden ehkä hieman yllättäenkin puhtaalla pelillä kolmen ensimmäisen ottelun jälkeen. ”Ottelu kerrallaan tässä mennään, ja koko ajan yritetään parantaa ja hioa peliä. Kausi näyttää sitten tullessaan, mihin se tuloksellisesti riittää. Virallisena tavoitteena tälle kaudelle on säilyttää sarjapaikka”, pohti Suviranta ottelun jälkeen.


Julkaistu 19.05.2011
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 425    Toteutus: klikkaa.fi