Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Taistelu ei riittänyt


Salpausselän Reipas kärsi miesten Kolmosessa 3-1 tappion sarjakärki PK K-Un vieraana perjantaina. Reipas aloitti ottelun turhankin passiivisesti ja isännät pääsivät hallitsemaan kenttätapahtumia. Pallonhallinta tuottikin tulosta puolen tunnin pelin jälkeen, jolloin punapaidat siirtyivät 1-0 johtoon. Reippaan parhaat tilanteet syntyivät Joppe Survosen ja Opa Riikosen toimesta, mutta osuma tarkkuus ei ollut kohdallaan. Viirupaitojen peliä leimasi turhanpäiväinen hätäily ja liiallinen ratkaisusyöttöjen hakeminen helpon ja lyhyen syötön sijaan. Toinen puoliaika alkoi lahtelaisittain terävämmin. Tase Nieminen ja Jani Kuikka toivat selkeästi lisää virtaa ja Juha Iikkanenkin pääsi peliin paremmin sisään. Mukavan syöttökombinaation päätteeksi Opa Riikonen viimeisteli kylmän viileästi 1-1 tasoituksen. Sen jälkeen lahtelaisten ote lipsui hiukan. PK K-U siirtyi erotuomarikolmikon avustuksella 2-1 johtoon vaparin jälkitilanteessa, jossa pallo pomppi takaisin kentälle maalin sivussa ja rajan ulkopuolella olevasta renkaasta. Tuomarin tyytyi kommentoimaan tilanneta viirupaidoille -On avustavan tehtävä katsoa nämä pois. Avustava kommentoi renkaan kuuluvan maalin kehikoihin, joten oli oikeutettua jatkaa peliä. Lienee turha edes kommentoida moisesta lahtelaistunnelmia. Tämä maali sammutti lahtelaisten toivon kipinän varsinkin kun Sonny Wright sai punaisen kortin jälkipelistä, jossa kontaktia oli. Ei kuitenkaan sen enempää kuin 1. jaksolla, josta PK K-Un kaveria sai selvästä tahallisesta huitaisusta keltaisen vihellyksen jälkeen. Reippaan kunto ei kestänyt vajaalla loppuun asti ja loppulukemat 3-1 olivat enää kosmetiikkaa. Kovasti töitä tehnyt Niko Annola sai myös katsella punaista lopussa, kun kaatoi alimpana ahkerasti sukellusharjoituksia läpi ottelun hyppineen brassihyökkääjän. Reippaan pirteimpinä esiintyivät Opa Riikonen ja veskari Ville Mäkelä. -Turhauttava ottelu, jossa nähtiin paljon erikoisia ratkaisuja, tilanteita ja vihellyksiä. Vastustaja oli taitavampi ja liikkuvampi sitä on turha edes kiistää. Eivät olisi tarvinneet tuomareilta noin paljon vetoapua voittaakseen, tuumasi joukkueenjohtajan varamies Ode Rönkkö. -Taistelumme oli kuitenkin hyvää, mikä on hyvä lähtökohta loppukaudella. Ehdottomasti tavoitellaan täyttä pistepottia lopuista matseista, päätti Rönkkö.


Julkaistu 04.09.2011
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 415    Toteutus: klikkaa.fi