Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Vitsit vähissä


Salpausselän Reippaan Akatemia ei saanut harjoitusotteluun paikallisvastustaja Starsia vastaan jalkeille komeasta kevätsäästä huolimatta kuin juuri ja juuri joukkueen verran miehiä. Osallistujamäärää verottivat loukkaantumiset, sairastelut työkiireet yms. ” Lähtökohtaisesti näiden kahden joukkueen välinen tasoero on tällä hetkellä sen verran suuri, ettei meillä ole varaa antaa kaverille yhtään tasoitusta. Tänään valitettavasti niin kävi jo ennen ottelua, ja sitten kun vielä huono tuuri matsin aikana tiputti muutaman kaverin lisää pois, niin numerot ovat tota luokkaa. ” tuumaili Tero Rantala ottelun päätyttyä.

Itse ottelusta ei jäänyt paljoakaan kerrottavaa jälkipolville. Reippaan peliä leimasi alusta asti hätäily, ja Stars rankaisi kovalla kädellä kaikista virheistä. Peliä oli pelattu vasta muutama minuutti, kun ottelu oli jo numeroissa 0-2. Akatemia yritti vielä päästä peliin mukaan kun Mäksä Mäkinen kavensi numerot kahteen yhteen, mutta Stars iski heti seuraavasta tilanteesta ja siirsi numeroiksi 1-3. Samassa tilanteessa Akatemian alkukauden paras pelaaja Marko Laaksosen linkutti pois kentältä ja Akatemia joutui yhden vajaalle. Hetkeä myöhemmin Semen Kirillov ontui myös pois kentältä, ja Tomppa Huttunen teloi polvensa juoksukyvyttömäksi. Stars meni tässä vaiheessa menojaan, ja takoi tauluun pesäpallolukemat. Toiselle puoliajalle joukkueiden voimasuhteita tasattiin treenimatsihengessä, jotta peli pystyttiin pelaamaan mielekkäästi loppuun.

”Tän päiväsestä esityksestä ei voi oikeen muuta todeta, kun että me tarvitaan tähän rinkiin muutama pelimies lisää. Nyt on jo jokunen treenimatsi pelattu ja saatu jalkeille nippa nappa joukkueellinen miehiä. Tänään vähäinen osallistujamäärä vielä kiteytyi, kun matsin aikana tuli muutama ikävä loukkaantuminen. Eniten tästä jäi kuitenkin vituttamaan se, että Laaksosen Maken nilkka murtui, ja leikkauspöytä kutsuu” pohti Manageri Suviranta mietteliäänä matsin jälkeen.




Julkaistu 13.03.2012
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 75    Toteutus: klikkaa.fi