Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Pirteämpi esitys


Salpausselän Reippaan Akatemia jatkoi harjoitusotteluitaan edellisen viikon pohjanoteerauksen jälkeen. Tällä kertaa vastustajaksi asettui Nastolan Naseva, joka viime kauden päätteeksi putosi nelosesta pykälää alemmas. Akatemia sai tähän otteluun jalkeille hieman edellistä kertaa laajemman ringin, joka sinänsä oli jo positiivinen asia.

Itse ottelussa Reipas oli hallitsevampi osapuoli, ja se kontrolloikin pallollista pelaamista varsin pitkälle. Naseva puolestaan jaksoi puolustaa joukkueena hyvin, ja iskeä ajoittain myös nopeilla vastaiskuilla. Reipas kuitenkin teki ottelun voittoon tarvittavat maalit (3-0), kun ensimmäistä otteluaan tällä kaudella pelannut Jari Korkkanen osui kahdesti, ja Tomppa Huttunen kertaalleen. Kahdesti osunut Korkkanen esiintyi ottelussa muutenkin varsin pirteästi, aiheuttaen Nasevan puolustukselle jatkuvasti harmia. Muita valopilkkuja ottelussa olivat kaksi maalia syöttänyt Joonas Tolonen, sekä oranssipaidassa debytoinut Jani Kujala.

”Ei tässä nyt vielä aihetta henkselien paukutteluun ole, mutta kyllä otsassa viime viikon jäljiltä oleva sarvi hieman kutistui. Tänäänkään ei äijiä ollut tungokseksi asti, mutta parempaa kohti (toivottavasti ainakin) ollaan menossa. Pelillinen esityskin oli Stars-matsin selkärangattomaan sekoiluun nähden parempaa. Tosin vastuskin oli tänään vähän toista luokkaa, mutta saatiinpa joka tapauksessa jonkinlainen kasvojen pesu suoritetuksi” tuumaili Burger Haaraoja matsin jälkeen.




Julkaistu 20.03.2012
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 65    Toteutus: klikkaa.fi