Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Jalkarannan taika piti edelleen


Lyhyen ajan sisään kolmannen ottelun pelannut Salpausselän Reippaan Akatemia jatkoi tärkeiden sarjapisteiden metsästystä, kun se sai kotikentälleen vastaansa Fc Dynamon Keravalta. Ennen ottelua kevätkierroksella pisteet tasanneet joukkueet olivat molemmat putoamisviivan tuntumassa, joten tiukkaa ja tasaväkistä ottelua uumoiltiin ennakkoon myös tällä kertaa. Salpausselän Reipas on historiansa aikana voittanut kaikki pelaamansa ottelut Jalkarannan hornankattilassa, ja tätä tilastoa lähdettiin edelleen puolustamaan.

Ottelun ensimmäinen puoliaika alkoi vauhdikkaissa ja tasaväkisissä merkeissä. Molemmat joukkueet pystyivät nopeilla ja hyvin rakennelluilla hyökkäyksillä luomaan tukun puolittaisia maalipaikkoja, ja etenkin Akatemian maalissa torjunut Heikki Haaraoja piti mustapaitoja pystyssä ottelun alkuhetkillä. Pikku hiljaa ote pallollisesta pelaamisesta alkoi kuitenkin siirtyä Lahtelaisille, ja ottelun avausmaali syntyi, kun Mikko Meritie syötti Marko Laaksosen läpiajoon, jonka päätteeksi mies viimeisteli tyylikkäästi numeroiksi 1-0. Tämän jälkeen Reipas jatkoi hyvää hyökkäyspeliä luoden maalipaikkoja, mutta viimeistely jätti paljon toivomisen varaa, ja puoliajalle mentiin numeroissa 1-0.

Toiselle puoliajalle tultaessa ottelun kontrollointi siirtyi yhä enemmän Lahtelaisille, Keravalaisten hyökkäysten jääden varsin vähäisiksi. Helpottava toinen maali syntyi, kun Teemu Vuorela karvasi pallon Dynamon puolustukselta, ja viimeisteli varmasti numeroiksi 2-0. Tämänkään jälkeen Akatemia ei ruvennut jarruttelemaan, vaan lisäsi kierroksia entisestään. Ensin Marko Laaksonen vapautti Jani Kujalan tekopaikkaan, ja numerot muuttuivat 3-0:aan. Hetkeä myöhemmin Ville Paasonen ja Semen Kirillov pelasivat Kujalan uudelleen läpi, ja mies iski illan toisellaan loppunumeroiksi 4-0. Lahtelaisilla oli ottelun toisella puoliajalla tilaisuus takoa rumemmatkin numerot tauluun, mutta viimeistelystä puuttui ensimmäisen puoliajan tapaan paras terävyys.

Ottelun päätyttyä Manageri Suviranta oli luonnollisesti tyytyväinen kolmeen sarjapisteeseen, mutta löysi omiensa otteista myös paljon petrattavaa. ”Viimeistelyn täytyy jatkossa parantua edelleen. Tänäänkin tuhlailtiin järkyttävä määrä hyviä paikkoja. Onneksi saatiin kuitenkin sen verran sisäänkin, että pinnat jäi Lahteen. Myös oman pään pelaamiseen täytyy kiinnittää tarkempaa huomiota. Edelleen tulee liikaa ”oho”-tilanteita. Olen kuitenkin tyytyväinen tulokseen ja kolmeen pisteeseen. Akatemian vahvimpia olivat maalinsa puhtaana pitänyt Heikki Haaraoja, topparikaksikko Niko Joronen ja Jake Loikkanen (kuvassa) sekä keskikenttää dominoineet Make Laaksonen ja Mikko Meritie. Tämän taisivat noteerata myös kentän laidalla ottelua seuranneet ylemmän tason tarkkailijat. Huhujen mukaan etenkin Haaraojan kohdalle oli mustiin kansiin kirjailtu useampiakin plus-merkintöjä.

SalReipas Akatemia – FCD 4-0 (1-0)

1-0 Laaksonen (Meritie)

2-0 Vuorela

3-0 Kujala (Laaksonen)

4-0 Kujala (Kirillov)

Varoitukset: Huttunen




Julkaistu 04.08.2012
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 197    Toteutus: klikkaa.fi