Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Pedot juotti karvasta kalkkia Orimattilassa


Paljon ei ollut ilmassa tilaa huumorille, ja joukkueen verran miehiä poistuikin mietteliäänä ja hiljaisena kentältä, kun ”paikallisottelu” Orimattilan Petojen ja Salpausselän Reippaan välillä saatiin päätökseen. Tapahtumarikas ja hetkittäin kiivaaksikin muodostunut trilleri kääntyi yliajan loppupuolella isäntien 3-2 voittoon, ja Lahtelaisille jäi matsista luu käteen.

Ottelun alku oli kuin toisinto kevätkierrokselta. Kauaa ei oltu peliä pelattu, kun tulostaululla komeilivat kotijoukkueen 2-0 johtolukemat. Petojen alkurynnistyksen jälkeen Lahtelaisetkin pääsivät pikku hiljaa peliin mukaan, ja Teemu Vuorela kavensi huikealla kaukolaukauksella taukonumeroiksi 2-1.

Toisella puoliajalla ottelun kontrollointi siirtyi selkeästi Lahtelaisille, ja mustapaidat rakentelivatkin tukun hyviä maalipaikkoja. Pedoillakin oli omat puolittaiset paikkansa iskeä vastahyökkäyksistä, mutta Akatemian maalissa torjunut Heikki Haaraoja hoiti tonttinsa tyylikkäästi. Reippaan hallinnasta huolimatta tasoitusmaalia saatiin odottaa varsin pitkään, kunnes Semen Kirillov viimein onnistui Jari Korkkasen syötöstä. Ottelua oli pelattu jo lähes 90 minuuttia, kun molemmat joukkueet pääsivät minuutin sisään kokeilemaan ratkaisua rangaistuspotkusta. Reippaan yritys jäi tolppaan, Petojen Haaraojan hanskoihin. 94 minuuttia oli kuitenkin pelattu, kun Pedot onnistuivat vielä tekemään maalin, ja sarjapisteet jäivät Orimattilaan.

Salpausselän Reippaan parhaita olivat Teemu Vuorela, Make Laaksonen ja Semen Kirillov.

 
Orimattilan Pedot – Salpausselän Reipas Akatemia 3-2 (2-1)

1-0 Vastustaja

2-0 Vastustaja

2-1 Vuorela (Rantala, T.)

2-2 Kirillov (Korkkanen)

3-2 Vastustaja

Varoitukset: Hämäläinen




Julkaistu 29.08.2012
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 238    Toteutus: klikkaa.fi