Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Kausi 2012 seremonioitiin virallisesti päätökseen


Salpausselän Reippaan Akatemian kausi 2012 sai virallisen päätöksen, kun joukkue kokoontui yhteen viettämään porukalla lauantaisen päivän, joka piti sisällään monenlaista touhuilua. Aamupäivällä pelattiin hyvähenkinen ottelu ”Sedät vs. Junnut”, jossa yli ja alle 30-vuotiaat ottivat mittaa toisistaan. Ottelun lopputulos on vielä hieman kyseenalainen, ja odottaa ylituomari Kaika Lahtisen varmistusta. Epävirallisen laskutoimituksen mukaan ”Junnut” kuitenkin olivat kentällä hienokseltaan niskan päällä. 
Matsin jälkeen päivään haettiin lisää vauhtia ravintola Ylämummon saunatiloista, josta siirryttiin ruokailemaan ja seremonioimaan Kokomo-baarin tiloihin.
”Pitkä kausi, eikä välttämättä helpoin mahdollinen, on nyt takana ja siitä selvittiin loppujen lopuksi kuivin jaloin. Pelillinen tavoite saavutettiin, kun joukkue pelaa ensi kaudellakin nelos-divisioonassa. Moni asia meni tälle kaudelle hieman opetellessa ja ihmetellessä, mutta nuorelle joukkueelle se on hyvin tavanomaista. Ensi kaudella olemme vuoden kokeneempia ja viisaampia. Haluamme kiittää kaikkia mukana olleita pelaajia ja taustahenkilöitä kuluneesta kaudesta, ja toivomme kaikkien esiintyvän seuran väreissä myös ensi kaudella.” Linjasi joukkueen johtoporras lyhyesti ja ytimekkäästi, jonka jälkeen palkittiin kauden aikana ansioituneet pelaajat:

Paras maalintekijä: Semen Kirillov

Vuoden tulokas: Marko Laaksonen

Kehittynein pelaaja: Niko Joronen

Kauden raataja: Teemu Vuorela

Kauden Äijä: Jarkko Loikkanen

Vuoden Joukkuepelaaja: Joonas Tolonen

MVP: Marko Laaksonen (kuvassa)
 
 

Salpausselän Reipas kiittää kaikkia jäseniään, yhteistyökumppaneitaan ja tukijoitaan kuluneesta kaudesta, ja kutsuu kaikki jatkamaan hyvän ja hienon lajin parissa myös kaudella 2013




Julkaistu 22.10.2012
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 179    Toteutus: klikkaa.fi