Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Akatemia kysymysmerkkien alla kauteen


Salpausselän Reippaan Akatemia aloittaa historian neljännen sarjakautensa Uudenmaan piirin nelos-divisioonassa. Tasaisen viime kauden jälkeen joukkue onnistui säilyttämään sarjapaikkansa nelosessa, ja päätyi lopulta lohkon keskivaiheille. Uusi kausi starttaa Kisapuistossa tulevana sunnuntaina 21.4, ja seurajohdon toiveissa on saada edellisvuotta parempi startti sarjaan; ” Viime vuonna taisi mennä neljänteen peliin ennen kuin pistetili aukesi. Siinä pohjustettiin jo asetelmia koko kaudelle (josta sitten muodostui aika hankala), joten toivottavasti nyt saadaan parempi startti alle”, tuumaili Manageri Mike Suviranta seuran toimistolla viimeistelyharjoitusten jälkeen.

Akatemian joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa viime kauden jälkeen, vaikka tyypilliseen tapaan pientä liikehdintää onkin tapahtunut molempiin suuntiin; varmuudella pois viime kauden ryhmästä ovat ainakin Jari Korkkanen ja Juho Rantala, joita paikkaamaan uusina miehinä rinkiin mukaan ovat liittyneet Olli Rahijärvi (Kela) ja Mikko Lukkarila (SaPa). Muutaman kaverin mukaantuloa vielä odotellaan, kun opiskelukiireet helpottavat vapun jälkeen, ja lasarettiosaston tilannetta kuulostellaan kauden mittaan.

Akatemian seurajohto odottaakin jo innolla alkavaa kautta, vaikka pieniä kysymysmerkkejä on aistittavissa Suvirannan kommenteista; ”Harjoituskausi ei ole ollut ihan täysin ehjä. Meillä on ollut harmittavan paljon loukkaantumisia, ja pitkiä flunssa-aaltoja, jotka ovat monen kaverin osalta kiusanneet harjoittelua, ja treeniaktiivisuudessa on muutenkin ollut hetkittäin toivomisen varaa. Nyt suunta on kuitenkin ollut onneksi hyvän aikaa parempaan päin, ja uskon että joukkue on valmiina, kun pilliin huomenna puhalletaan.” Tällä kaudella Akatemian riveissä tullaan näkemään myös seuran uusia tulokkaita, kun 6-divarissa aloittavan ryhmän pelaajia nostetaan tarvittaessa myös nelosen rinkiin. ”Ehkä tässä kohtaa on tyhmää puhua 6-divaripelaajasta, vaikka toinen joukkue sieltä aloittaakin. Jätkät ovat näyttäneet talven treenipeleissä kyntensä ja esiintyneet vakuuttavasti, joten Akatemian peleissäkin heistä voidaan puhua vahvistuksina. Lähtökohta kaudelle on kuitenkin se, että nelos-divaripaikan itselleen pelanneet pelaajat myös pelaavat nelosta, ja rinkiä vahvistetaan tarpeen mukaan. Toinen joukkue nousee sinne aikanaan. Akatemian virallinen tavoite tälle kaudelle on kuitenkin edelleen sarjapaikan säilyttäminen.” linjasi Suviranta.

 
Tervetuloa mukaan Salpausselän Reippaan toimintaan myös kaudelle 2013, siten kun se edelleen sinulle parhaiten sopii; pelaajana, valmentajana, huoltajana, kannustajana, tukijana…

Tero Rantala
Puheenjohtaja
Salpausselän Reipas





Julkaistu 20.04.2013
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 185    Toteutus: klikkaa.fi