Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Akatemia taipui Jokelassa


Salpausselän Reippaan Akatemia pelasi toisen ottelun kolmen päivän sisään kun se matkusti vierasotteluun Jokelaan. Edellisen kauden kohtaamisissa Akatemia joutui nöyrtymään molemmissa, ja myös tämän kauden ottelut tekivät kotijoukkueesta otteluun lähdettäessä hienoisen ennakkosuosikin. SalReippaalle jäi lauantain kotipelistä paljon jossiteltavaa, ja otteluun lähdettiinkin etsimään hukkunutta pelihuumoria.

Akatemia oli heti ottelun alussa hereillä ja hyvällä pelipäällä, ja Semen Kirillov veikin vierasjoukkueen 0-1 johtoon Marko Laaksosen syötöstä jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Tämän jälkeen Akatemialle tarjoutui muutama hyvä tilanne lisätä johtoaan, mutta Joki kuitenkin kesti Lahtelaisten maalin jälkeisen rynnistyksen. Pikku hiljaa Akatemian rynnistys tasoittui, ja painetta alkoi syntyä myös Eetu Kuosmasen vartioimalle Lahtelais-maalille. Kotijoukkue tuli jakson puolivälissä tasoihin ”Euro-goal”-tyylin laukauksella, jollaisia harvoin tällä sarjatasolla nähdään. Enempää maaleja ei ensimmäisellä jaksolla enää nähty, vaikka molemmilla oli paikkansa lisämaaleihin, ja tauolle mentiin numeroissa 1-1.

Toisen puoliajan alku oli molemmilta ensimmäisen loppua tarkempaa peliä. Kotijoukkue kuitenkin jaksoi tehdä kentällä enemmän töitä, ja se palkittiin kun nopeasti pelatun vapaapotkun jälkeen palloa kaivettiin toistamiseen Akatemian maalista. Tämän jälkeen Salpausselän Reipas haki tasoitusta nostamalla lisää miehiä hyökkäykseen, mutta mitään sen vaarallisempaa ei saatu enää ottelun lopussa aikaan. Viimeinen niitti pelille oli, kun keskityspallo pomppasi onnekkaasti Lahtelaisten puolustuksesta omaan maaliin, ja Joki vei ottelun nimiinsä 3-1.

”Mitäpä tästä nyt sanoisi. Kokonaisuutena parempi peli kun lauantaina. Tänään vaan vastustaja oli parempi, ja ansaitsi voittonsa. Oma peli hajosi toisella puoliajalla, osittain jalkojen loppumisen myötä, ja se maksoi pisteet. Jatketaan treenaamista, ja yritetään saada taas pelihuumoria takaisin.” summasi Manageri Suviranta ottelun jälkeen.

 
 
Kallion kultapossut:

*** Eetu Kuosmanen

** Simo Siivonen

* Kimmo Holopainen (kuvassa)

 
 
Jokelan Kisa – Salpausselän Reipas Akatemia 3-1 (1-1)

0-1 Kirillov (Laaksonen)

1-1 Vastustaja

2-1 Vastustaja

3-1 Vastustaja

Varoitukset: Leppänen, Tuominen




Julkaistu 24.05.2013
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 124    Toteutus: klikkaa.fi