Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Takaisin voittojen tielle kutosessa


Pelikaani-ottelun kirvelevä tappio painoi vielä mielessä, kun Salpausselän Reipas sai kutos-divarin toiseen kotiotteluun vastaansa Keravalaisen KP-75/Sapon. Otteluun ei ollut kuin yksi lähtökohta; kääntää kurssi takaisin voitokkaaksi ja jatkaa taistelua tasaiseksi muodostuvan sarjan kärkitiloista.

Ottelun alku näytti kuitenkin siltä, että sama tahmea meno, joka ajoittain on vaivannut SalReippaan otteita koko kauden, jatkuu edelleen. Laiska pelaaminen, huolimattomat syötöt ja taistelutahdon puuttuminen leimasivat kotijoukkueen peliä. Keravalaiset olivat alussa liikkeellä selkeästi paremmalla asenteella, ja hallitsivatkin ottelua hienokseltaan. Kotijoukkue sai kuitenkin avausmaalin aikaan, kun Petri Pessala laukoi huikeasti reilusta 50 metristä pallon yli hyökkäystä katkaisemaan tulleen Keravalais-maalivahdin. Tämä maali herätti myös kotijoukkueen pelaamaan, ja vain hetkeä myöhemmin Santeri Haukan tyylikäs ulkosyrjälaukaus muutti numerot 2-0:aan. Enempää maaleja ei ensimmäisellä puoliajalla enää nähty, vaikka molemmilla joukkueilla omat paikkansa olikin, joten tauolle mentiin numeroissa 2-0.

Toisella puoliajalla kotijoukkue jatkoi hieman pirteämpää esitystä, joskin kauden mittaan tutuksi tullut hyökkäyspään tehottomuus jatkui edelleen. KP-75 ei kuitenkaan lopettanut pelaamistaan, ja haki hyvillä vastaiskuilla kavennusmaalia. Ottelun kulminaatiopiste nähtiin, kun nopean vastaiskun päätteeksi Reippaan puolustus joutui kaatamaan Keravalais-hyökkääjän ja pallo vietiin pilkulle. Reippaan maalissa Eetu Kuosmanen veti kuitenkin pitemmän korren torjuen sekä rangaistuspotkun että sitä seuranneen rebound-pallonkin. Tämän jälkeen Keravalaisten peli lässähti ja ottelu käytännössä ratkesi. Kun kotijoukkue ei saanut enää lopussa lisämaaleja aikaiseksi, päättyi ottelu numeroihin 2-0.

”No, mitäpä tästä nyt taas sanoisi. 3 pistettä. Vieläkään ei keretä ykkös- eikä kakkospalloihin, ja siksi toi oma pelaaminen on tällä hetkellä vaikeaa. Tänään nähtiin hyviä yksilösuorituksia, mutta joukkueena pelaamisessa on vielä paljon parannettavaa.” summasi lopussa kentälläkin pyörähtänyt valmentaja Leppäkynnäs (kuvassa).

Ottelun kultapossut:

*** Eetu Kuosmanen

** Joonas Jaatinen

* Petri Pessala

 
Salpausselän Reipas/A – KP-75/Sapo 2-0 (2-0)

1-0 Pessala, P.

2-0 Haukka

Varoitukset:




Julkaistu 27.05.2013
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 105    Toteutus: klikkaa.fi