Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Sodan ja taistelun jumala jäi Zegen vauhdista


Hyvinkään (yö)ottelu Ares-86 vastaan SalReipas alkoi mukavissa iltatunnelmissa. Nuori SalReippaan joukkue löi otteluun tahdit alkuvihellyksestä lähtien. Varsinkin takaisin kärkeen päässyt Arttu "Zege" Salminen oli liekeissä ja latoi heti alkuun taululle 0-1 ja 0-2 lukemat. Pelin alku näytti siltä, että Salminen tekee ottelussa ainakin 8 maalia, mutta joku suurempi voima tuntui estävän, ettei pallo mennytkään niin helposti verkon perukoille. Liekö itse Zeus ja Hera tulleet auttamaan poikaansa Aresta, koska pallo näytti jo monta kertaa menevän maaliin, vaan ei sittenkään. Oli sitten korkeampia voimia tai ei, niin Zegeä ei pysäytetty. 0-3 maalin Zege täräytti sellaisella voimalla, ettei Areksen maalivahti olisi mahtanut mitään, vaikka olisi pidellyt pyhää kilpeä pallon tiellä. Kolmannen maalin jälkeen peli tasoittui hieman, kun SalReippaan valmentaja teki vaihtoja antaen peliaikaa koko ryhmälle.

Toinen puoliaika mentiin lähes samaan SalReippaan lyömään tahtiin. Maaleja ei tällä kertaa tehnyt Salmisen poika, eivätkä muutkaan kärjet. 0-4 maali syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta, kun toppari Pete Pessala pomppasi ainakin 2,5 m:in ja niittasi päällä pallon verkon perukoille. Peli pyöri edelleen vahvasti kotijoukkueen kenttäpuoliskolla, mutta seuraavaa maalia saatiin odottaa pelin viimeiselle vitoselle. Vaikka SalReipas loikin tukun maalipaikkoja, niin viimeisen niitin, eli 0-5 maali tehtiin taas ilmatilasta puskemalla. SalReipas pelasi pallon laidalle pois keskelle ilmestyneestä sumpusta, laidalla viilettänyt Niklas "Kivi" Kivistö kuljetti kohti päätylinjaa ja keskitti kovan kierteisen pallon maalille. Kaukana keskiympyrässä tilaisuutensa huomannut pelintekijä Mike Suviranta (kuvassa) oli laittanut rattaat käyntiin ja pyyhälsi tuulispäänä kohti maalia. Kun pallo oli lentänyt sen kymmenisen metriä Kiven keskityksestä, kuului isännällinen ääni 16 ulkopuolelta Miken suusta, "MINÄÄ!". Kuin Air Jordan aikoinaan Mike ponkaisi ilmaan pilkun kohdalta ja leijui ilmassa kolmisen sekuntia ja iski otsansa pallon kuin kobra, nahkakuula viuhahti oikeaan ylänurkkaan, telemarkit alas 5:n viivalla ja lapa pystyyn. Vielä lisäajalla SalReipas oli lähellä kaunistella voittonumeroita, kun UTJ Kapa Kallio kentälle päästyään pääsi tälläämään 16 rajalta sydämensä kyllyydellä kohti vasenta ylänurkkaa, mutta Areksen maalivahti näytti vielä osaamistaan ja ponnahti Lev Jashin- maisesti venyttäen kätensä pallon tielle. Tähän laukaukseen peli päättyikin, eikä jäänyt epäselvää, etteikö pisteet lähteneet oikeutetusti Lahteen.

"Peli oli hallussa kokoajan, ei ollut minkäänlaista hätää. Se mistä olen tosi ylpeä joukkueesta on, että pelasimme omaa liikkuvaa peliä läpi ottelun, vaikka vastustaja oli kieltämättä alusta asti vähän perässä. Zegen onnistumiset ja koko joukkueen taistelu loi lämpöä tähän myöhäiseen otteluun. Oli mukava myös nähdä pitkästä aikaa Rafu Toijanen kentällä. Miehen peliotteista huomaa, ettei palloa ole ehditty hirveästi pyörittämään, mutta kuten hän itse totesi pelin jälkeen: "Toinhan mä vähän väriä kentälle", pitää hyvin paikkansa. Toivottavasti mies ehtii syksyllä pelailemaan vähän enemmänkin. Tämän pelin jälkeen koitamme vain pitää yllä samaa tasoa pelistä toiseen, niin hyvä tulee.", tuumaili valmentaja Leppäkynnäs ottelun jälkeen, ensimmäistä kertaa tällä kaudella selkeästi tyytyväisenä omiensa otteisiin.

Ottelun kultapossut:

*** Arttu Salminen

** Jali Pirhonen

* Joel Talja

 
Ares-86 – Salpausselän Reipas/A 0-5 (0-3)

0-1 Salminen

0-2 Salminen

0-3 Salminen

0-4 Pessala (Haukka)

0-5 Suviranta (Kivistö)

Varoitukset:




Julkaistu 14.06.2013
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 123    Toteutus: klikkaa.fi