Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Kuiva kausi jatkui


Tiukkaa putoamiskamppailua käyvät Salpausselän Reippaan Akatemia ja Itä-Hakkilan Kilpa tarvitsivat molemmat kipeästi lisää sarjapisteitä putoamispeikon karistamiseen, kun joukkueet ottivat toisistaan mittaa Kisapuiston tekonurmella.

 
Ottelu alkoi Akatemian hienoisessa komennossa, ja Semen Kirillov oli osua jo parin minuutin pelin jälkeen, kun hän pääsi I-HK:n puolustuksen avustuksella nokikkain maalivahdin kanssa, mutta nosto lähietäisyydeltä leijaili yli maalin. Kotijoukkue rakenteli tämän jälkeen pari hyvää maalitilannetta lisää, mutta viime kotiottelun tapaan tehottomuus vaivasi. Myös Vantaalaiset saivat aikaan pari hyvää maalitilannetta ensimmäisellä jaksolla, mutta hyvän syysvireen Akatemian tolppien välissä löytänyt Eetu Kuosmanen piti maalinsa puhtaana. Tauolle mentiin numeroissa 0-0.

Toisen puoliajan käsikirjoitus ei merkittävästi poikennut ensimmäisestä. Salpausselän Reipas oli hetkittäin kentällä hallitsevampi joukkue, mutta I-HK pysyi hyvin ottelussa mukana. Kolmen tarjolla olleen sarjapisteen tärkeys näkyi loppuun saakka, kun molemmat joukkueet hakivat voittomaalia pienellä riskilläkin. Aivan pelin lopussa Vantaalaisille avautui läpiajosta paikka maalin tekoon, mutta kotijoukkueen onneksi Kuosmanen piti maalinsa loppuun asti puhtaana. Seuraavasta hyökkäyksestä Ile Redman pääsi nokikkain Vantaalais-vahdin kanssa, mutta myös tällä kertaa nollat säilyi taulussa. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin, joka ei näyttänyt tyydyttävän kumpaakaan leiriä.

 
”En tiedä mikä siinä on, että kotipeleissä ei saada palloa maaliin. Kun katsoo kauden aikana tehtyjä maaleja, niin montaa kertaa ei ole kotipeleissä verkko heilunut. Tänäänkin saatiin rakenneltua ihan riittävästi tilanteita, joista olisi voinut pallon pussiin laittaa. Peli-ilme oli kuitenkin taas ihan hyvällä tasolla, ja uskon että näillä otteilla vielä maalejakin nähdään. Vähän pettymykseltähän tämä tasuri tuntuu, mutta täytyy kuitenkin muistaa että kaverillakin oli omat paikkansa ratkaista ottelu, joten onneksi nyt edes näin…” summasi valmentaja Lepi Leppäkynnäs ottelun annin. 
 
Ottelun kultapossut:

*** Tero Rantala

** Eetu Kuosmanen

* Juhis Hämäläinen


Salpausselän Reipas Akatemia – I-HK   0-0 (0-0)






Julkaistu 04.09.2013
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 1324    Toteutus: klikkaa.fi