Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Tasapeli tuliaisiksi


Salpausselän Reipas matkusti toistamiseen Helsingin pallokentälle tällä kaudella. Vastustajaksi asettui varsin fyysistä pelitapaa esittänyt SAPA. Agressiivisesti liikkunut ja pitkää palloa viljellyt ryhmä loi ensimmäisen jakson alussa muutaman vaarallisen paikan juuri hyvällä liikkeellään. Lahtelaisten pienet uinahdukset puolustuksessa koituivat kohtaloksi 1. puoliajan lopussa noin 40. minuutilla, kun SAPA rankaisi viirupaitojen harhasyötön jälkeen läpiajosta lukemiksi 1-0. Reippaalla oli sitä ennen omat paikkansa rikkoa kuparinen, mutta Tomppa Skinnari ja Tiki Iikkanen jotuivat toteamaan SAPAn veskarin paremmaksi. Kova alusta vaikeutti vieraiden syöttötyöskentelyä ja ottelu olikin ajoittain hurjan näköistä roiskimista puolin ja toisin. Puoliajalla mietiskeltiin sitten, mitä tehdä toisella jaksolla toisin. Peliin tulikin heti toisen jakson alussa lahtelaisittain hyvä jakso, jonka päätti Mopo Motturin tasoitus. Hieno pusku Mopolta ruuhkasta maaliin Tiki Iikkasen kulmasta. Toisella puoliajalla silmiinpistävää oli myös erotuomarin linjan totaalinen katoaminen. Lahtelaiset saivat siistissä ottelussa 4 keltaista SAPAn nollaa vastaan. Tuomarityöskentelyyn ottelu ei toki ratkennut, mutta päähuomion se valitettavastí ajoittain varasti. Molemmilla porukoilla oli toisella jaksolla muutamia paikkoja ratkaista ottelu, mutta maalivahdit hoitivat hommansa kunnialla. Tasapeli lienee täysin oikeutettu lopputulos tilanteisiin nähden. SAPAlla oli paikkansa ratkaista, mutta pallo pitäisi laittaa maaliin asti. Lahtelaisleirissä ei huonoa tuuria syytelty vaan todettiin, että paikoista tulee pistää pallo reppuun. Eipähän jää sitten jälkijupinoita puitavaksi. Puolustuksessa Mopo Motturi ja Mankeli Braz uurastivat täyden päivätyön. Juho Illi otti muutaman tärkeän kopin puiden välissä. Sonny Wright ja Jukka Lehto debytoivat illan ottelussa. Molemmat pystyvät parempaan peliin, mutta olivat turhan kriittisiä omaa tekemistään kohtaan. Vaatii hiukan aikaa ennenkuin peli loksahtaa uomiinsa. Positiivista ottelussa oli se, että kukaan viiruista ei ollut järin tyytyväinen tasapeliin. Siitä on hyvä ammentaa voitontahtoa seuraavaan peliin Puistolan Urheilijoita vastaan, joka pelataan jo maanantaina. Loppulukemiksi siis 1-1 seuran historian ensimmäisellä tasurilla, saavutus sekin sinänsä.


Julkaistu 16.05.2008
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 248    Toteutus: klikkaa.fi