Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Läpärit vahvempi Jalkarannassa


Edes iltainen alkamisajankohta ei helpottanut hellelukemia kun Salpausselän Reipas ja Lahen Pojat palasivat lyhyen kesätauon jälkeen taistelemaan sarjapisteistä Jalkarannassa. Keväällä vastaavassa ottelussa Salpausselän Reipas onnistui yllättämään etukäteen suosikiksi povatun Läpäri-ryhmän, mutta tällä kertaa sinipaitojen meno oli Akatemialle liikaa.

Ottelun ensimmäinen puoliaika näytti hetkittäin toisinnolta kevään ottelusta; Läpärit kontrolloi pallollista pelaamista ja Akatemia puolusti etukäteen sovitun taktiikan mukaisesti. Sillä erotuksella tosin mentiin, että toisessa päässä kenttää kotijoukkueen vastaiskut jäivät kerta toisensa jälkeen torsoiksi ja Olli Halinen sai Läpäri-maalilla olla suhteellisen rauhassa. Salpausselän Reippaan maalissa Heikki Haaraoja joutui antautumaan puolestaan kahdesti kulmapotkujen jälkitilanteista syntyneistä osumista ja tauolle lähdettiin numeroista 0-2.

Toisen puoliajan käsikirjoitus ei paljoa ensimmäisestä poikennut. Läpärit oli hallitsevampi´osapuoli ja kontrolloi pallollista pelaamista. Akatemia kuitenkin jaksoi lopun hyytymisestä huolimatta puolustaa suhteellisen kurinalaisesti, vaikka kaksi komeaa maalia vierasjoukkue saikin värkättyä. Toisessa päässä kenttää ei muutamaa hyvää kaukolaukausta kummoisempaa nähty ja ottelu päättyi numeroihin 0-4.

Ottelun jälkeen Salpausselän Reippaan valmentaja Lepi Leppäkynnäs ei tappiosta huolimatta ollut täysin tyytymätön omiensa esitykseen; ”viimeaikaiseen harjoitusvauhtiin nähden taisteluilme oli tänään hyvää ja pallottoman liike ja puolustaminenkin yllättäen kiinnosti. Läpärit oli tänään parempi ja värkkäsi komeita maaleja. Nyt kun jotenkin saadaan tämä puolustaminen mukaan treeneihinkin niin seuraavissa matseissa tapellaan taas pinnoista.”

 
 
Ottelun kultapossut:

*** Ilkka Redman

** Mika Lietjärvi

* Mikko Lietjärvi

 
 
 
Salpausselän Reipas Akatemia – Lahen Pojat Js 0-4 (0-2)
 
 
0-1vastustaja

0-2vastustaja

0-3vastustaja

0-4vastustaja

varoitukset: Tuominen, Redman, Lietjärvi Mika






Julkaistu 28.07.2014
Lisää kommentti

« Takaisin
mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 341    Toteutus: klikkaa.fi