Tiedotusosiot: Uutisia
Uutisia

Maukas voitto Jokelan Kisasta värikkäiden vaiheiden jälkeen


Orimattilan Petojen lisäksi ennen tätä kautta oli Jokelan Kisa ollut Salpausselän Reippaan Akatemialle se vastus, jonka kustannuksella ei pistepussia oltu liialti lihotettu. Tilastonikkarit jaksoivat muistaa taannoiselta kutosen kaudelta Kisapuistossa pelatun ottelun, jossa Akatemia voitti ottelun maalin erolla, sen jälkeen oli ollut jaossa enemmän ja vähemmän niukkoja tappioita. Tällä kertaa Salpausselän Reipas onnistui kuitenkin viemään Mukkulassa pelatun ottelun nimiinsä värikkäiden vaiheiden jälkeen.

Oranssipaitainen kotijoukkue on jo jollain tapaa tullut tunnetuksi siitä, että ottelun alussa kolisee omissa ja vastustaja päästetään johtoasemaan. Tällä kertaa nähtiin kuitenkin jonkin sortin ennätys, kun oman aloituksen jälkeen palloa kaivettiin 22sekunnin jälkeen kotijoukkueen maalista (tässä kohtaa on pakko sivuhuomautuksena mainita nuoren Joki-laiturin hyvä viimeistely tilanteen jälkeen. Sikäli kun epävarmat tiedot kaverin iästä pitävät paikkaansa, niin kyseessä on hämmästyttävän kypsän oloinen pelimies.). Tilanteen jälkeen ”peli aloitettiin uudelleen” ja ottelu pääsi käyntiin. Ensimmäinen 20 minuuttia mentiin suhteellisen vauhdikkaalla temmolla päästä toiseen ja molemmat joukkueet saivat rakenneltua muutamia puolikkaisia maalipaikkoja. Ottelun kunnolla henkiin herättänyt ja samalla sen luonnetta muuttanut tilanne nähtiin reilun 20 minuutin kohdalla kun Joki-toppari kaatoi Tomi Skinnarin boxissa ja otti samalla toisen keltaisen kortin. Tero Rantala laukoi pilkulta kotijoukkueen tasoihin ja Joki jatkoi vajaalla. Tämän jälkeen tapahtui jotain, mitä kovin moni tuskin odotti. Joki sai hyvän pelivaihteen päälle ja rokotti kotijoukkueen laiskasta puolustamisesta kahdesti. 1-3 maalin jälkeen Salpausselän Reippaan maalivahti Toni Paajanen (kuvassa) herätteli omiaan sen mitä keuhkoista lähti ja oranssipaidat saivat lisää asennetta tekemiseen. Tomi Skinnarin tyylikäs kaukolaukaus kavensi hetken päästä numerot 2-3:een ja kotijoukkue oli taas mukana pelissä. Vain tovi tästä ja Skinnari ohjasi Ercan Alkovacin puskun maaliin. Salpausselän Reipas rakensi vielä pari hyvää tilannetta puoliajan loppuun, mutta enempää osumia ei nähty ja tauolle mention tasatilanteessa 3-3.

Toisen puoliajan alkuun ottelu jatkui suhteellisen tasaisena, joskin Jokin vajaalla pelaaminen alkoi pikku hiljaa näkyä kentällä. Kotijoukkue meni ottelussa ensimmäisen kerran johtoon kun Tase Nieminen siirsi pallon vapaapotkun jälkitilanteesta maaliin. Tämän jälkeen oranssipaidat olivat hienokseltaan kuskin paikalla ja pystyivät kontrolloimaan pallollista peliä. Jokelan hyökkäykset kävivät jatkuvasti
harvemmiksi ja vapauttava 5-3 maali syntyi, kun Tero Rantala osui toistamiseen pilkulta. Kotijoukkueella oli vielä lopussa muutama paikka kaunistella numeroita Jokin nostaessa hyökkäystään, mutta 5-3 jäi loppumeroiksi ja Salpausselän Reipas jatkoi kotiotteluiden pisteputkea.

”Siihen voi olla tyytyväinen, että pystyttiin hyödyntämään miesylivoima. Kovin monesti niin ei ole käynyt ja tempo on pudonnut kun kaveri on joutunut vajaalle. Tänään kuitenkin jaksettiin pitää vauhtia päällä loppuun asti.” tuumaili valmentaja Lepi Leppäkynnäs matsin jälkeen.

Ottelun kultapossut

*** Tase Nieminen

** Tomi Skinnari

* Tero Rantala


Salpausselän Reipas Akatemia – Jokelan Kisa5-3 (3-3)

1-0 Vastustaja

1-1 Rantala (rp.)

1-2 Vastustaja

1-3 Vastustaja
 
2-3 Skinnari

3-3 Skinnari (Alkovac)

4-3 Nieminen

5-3 Rantala (rp.)

Varoitukset: Leppänen 




Julkaistu 04.06.2015

Kommentit:
15.11.2018
Jännää nähdä että kaveri, joka tekee ottelussa kaksi byyriä niin saa vaa yhden tähden...
Lisää kommentti

« Takaisin

mustataustalogo.jpg



YHTEISTYÖSSÄ:
.
Salpausselän Reipas
Sivuvierailuja: 405    Toteutus: klikkaa.fi